keskiviikko, 3. toukokuu 2017

Benke Erika

Kauan aikaa sitten Facebookin Parranajajat-ryhmässä eräs herrasmies kertoi tilanneensa Unkarista pienen saippuapajan parranajosaippuoita. Saippuoita kehuttiin, joten pakkohan niitä oli tilata kokeiltavaksi.

Kyseessä on Benke Erikan parranajosaippua numero 2, jota on saatavissa usealla eri tuoksulla. Itselleni valikoituivat seuraavat tuoksut:

  • Sands of Morocco (mm. santelipuu, myski, neilikka)
  • Barber Shoppe (mm. basilika, bergamotti, oak moss, patchouli)
  • Sedona (mm. mandariini, ruusu, vetiver, santelipuu, vanilja, meripihka, tonkapapu)
  • Pacific Waters (mm. merisuola, vetiver, seetripuu, salvia, korianteri)
  • Tobacco Leaf & Amber (mm. hunaja, tupakka, sitrus, mausteet).

Benke Erikan saippuapajan nettisivusto on unkarinkielinen, mutta onneksi Chromessa on fiksu toiminto, joka kääntää lennossa sivun tekstin haluamalle kielelle. Härmänkielinen käännös ei ole painokelpoista, mutta perusidea tulee selväksi ja tilauksen tekeminen onnistuu mainiosti!

65–70 g saippuakiekko ei ole hinnalla pilattu: blogitekstin laatimishetkellä kiekon hinta on 990 forinttia eli päivän kurssin mukaan 3,17 €! Kesäkuussa 2016 postikulut olivat 4700 forinttia eli 15,07 €, joten koko lähetyksen hinnaksi tuli per kiekko 6,19 €.

Saippua nro 2 sisältää talia ja kasvisperäisiä ainesosia: Aqua, Potassium Tallowate, Sodium Tallowate, Potassium Stearate, Sodium Stearate, Potassium Cocoate, Sodium Cocoate, Potassium Castorate, Sodium Castorate, Sodium Lactate, Glycerin, Fragnance.

Kuten olen ennenkin todennut, tuoksujen kuvailu ei ole minun vahvinta alaani. En siis yritä tehdä sitä näidenkään saippuoiden kohdalla. Sen mitä voin niistä sanoa on, että tuoksu on kohtuullisen moniulotteinen ja voimakas, mutta ei ainakan minun nenääni missään nimessä liian voimakas. Esim. TOBS ruusun tuoksuinen parranajovoide on niin voimakkaan tuoksuinen, että siitä saa helposti pään kipeäksi.

Benke Erikan saippuoissa on hinta-laatusuhde kohdillaan jos missä! Saippuasta saa helposti paksun, kermamaisen vaahdon, joka on liukas ja suojaava. Jos miettii mihin muutaman ylimääräisen euron voisi kuluttaa, tässä on oiva ja lämpimästi suositeltava kohde.

tiistai, 7. kesäkuu 2016

The Bluebeards Revenge

The Bluebeards Revenge lähetti kokeiltavaksi pari tuotetta: Cooling Moisturiserin ja Eau deToiletten. Suomessa TBR:n tuotteita myyvät verkkokaupoista ainakin Groom, Razor Master, Shaveclub ja Vapaaherra.

Pääkallologo jakaa yleisön mielipiteitä: joidenkin mielestä tuotepakkaukset ovat tyylikkäitä ja miehekkäitä, ja toisten mielestä pääkallo on tarkoitettu vain houkuttelemaan nuorempaa käyttäjäkuntaa. Oli miten oli, TBR:n tuotteet ovat yleisesti ottaen laadukkaita ja ennen kaikkea hyvän tuoksuisia.

Molemmissa kokeiluun saamissani tuotteissa on luonnollisesti TBR:n omaleimainen tuoksu. Pääkallologolla varustetuissa pakkauksissa onkin teksti jossa todetaan, että valmistaja kertoo heti millainen tuoksu on, kun keksii sille sopivan kuvauksen. Jokainen, joka joskus on TBR:n tuotteita nuuhkinut, tunnistaa tuoksun varmasti!

Cooling moisturiser on pakattu 100 ml pumppupulloon. Voide on riittoisaa, ja yksi kokonainen painallus on ehkä hieman liikaa ainakin minun kasvoilleni – tai ainakin vähempikin riittää. Tuote levittyy helposti ja imeytyy nopeasti, eikä jätä ihoa rasvaisen oloiseksi. Itselläni on helposti rasvoittuva iho, mutta tuote ei aiheuta lisäongelmia, eli kasvojen iho ei kiillä normaalia enempää voiteen käytön jälkeen. Voide kosteuttaa ihoa hyvin. Etenkin talvipakkasilla, kun ihoa muutoinkin kiristeli, voide oli tuote paikallaan. Voiteen tuoksu on kohtalaisen mieto eikä niin voimakas kuin esimerkiksi partavesissä. Esim. Taylor of Old Bond Streetin alkoholittoman voiteen tuoksu on voimakkaampi ja viipyilee iholla hieman pidempään.

Eau de toiletten käyttö ei enempiä selittelyitä kaipaa: sitä suihkutetaan oman maun mukaan sinne minne haluaa. (Parfymöörien vanha ohje on, että suihkuta tuoksua sinne mihin haluat sinua suudeltavan.) Ensimmäisellä käyttökerralla EdT:n tuoksu vaikutti voimakkaalta, mutta tuotetta pidempään käytettyäni huomasin, että tuoksu ei säilykään iholla kovinkaan pitkään; korkeintaan pari tuntia jos sitäkään. EdT:n osalta pitikin oikein verrata sitä muihin kaapista löytyviin tuotteisiin. Toki oma nenä tottuu iholle suikutettuun tuoksuun nopeasti eikä tuoksua hetken kuluttua enää välttämättä huomaa, mutta muihin tuotteisiin verrattuna eron kyllä selvästi huomaa.

Partavesistä Pinaud Clubman on mielestäni yksi hyvä referenssi tuoksun säilyvyyden suhteen. Kun sitä sivelee aamulla kasvoihin, sen tuoksun erottaa hyvin vielä työpäivän päätteeksikin. Sama on esimerkiksi Acqua di Gion ja Bossin EdT:n kanssa: tuoksu säilyy ainakin työpäivän verran.

Vaikka EdT:a suihkauttaa useammankin kerran, se ei riitä ylläpitämään tuoksua kovin pitkään. Tämä ei tietysti ole huono asia heille, jotka eivät haluakaan tuoksulta täystyrmäystä, joka aiheuttaa migreeniä itselle ja muille lähellä olijoille.

maanantai, 23. toukokuu 2016

Parranajajan dilemma

Vaimoni vuoroin naureskelee, vuoroin pyörittelee silmiään hurahduksilleni. Ennen tyttäreni syntymää kävin jousiammunnan peruskurssin, jonka jälkeen menin jatkokurssille. Jousiammunta oli niin mukavaa, että ostin oman jousen. Ja tietysti nuolet. Ja muut asiaan kuuluvat tilpehöörit: kantolaukun, telineen, sormisuojan ja mitä niitä nyt oli. Kävin yhden kesän ampumassa läheisellä ulkoammuntaradallakin. Ja mukavaa oli! Sitten tytär syntyi ja tuntui siltä, että enää ei ollut aikaa jousiammuntaan. Siitä lähtien välineet ovat olleet varastossa odottamassa aikaa parempaa. (Tytär on nyt 8-vuotias.)

Sitten hurahdin valokuvaukseen. Ostin objektiiveja, kannettavan studiosalaman, sitten parin salaman studiosalamalaitteiston ynnä muuta tilpehööriä: ohjelmistoja, värikalibrointisetin, suotimia ja mitä niitä nyt oli. Kävin kuvaamassa omaksi ilokseni ja muutaman kerran perhejuhlia ja vastaavia. Sitten innostus hiipui, mutta ei kuitenkaan unohtunut aivan kokonaan. Nyt välineistö on suurimman osan ajasta käyttämättömänä.

Sitten törmäsin The Body Shopin ikkunassa partasutiin. Siitä se ajatus sitten lähti. Nyt on kaappi ääreensä täynnä parranajosaippuoita ja -voiteita, muutama suti, pari höylää ja veitsi. Ja lisää saippuoita on tilauksessa. Tämä harrastus on nyt jatkunut muutaman vuoden eikä loppu ainakaan vielä häämötä horisontissa.

Vai voiko märkäajoa kutsua harrastukseksi? Ylen viisas Wikipedia määrittelee harrastuksen näin: "Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. Tyypillisiä harrastuksia ovat esimerkiksi keräily, nikkarointi, askartelu, urheilu, musiikki ja lukeminen. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen ja karttumiseen. Päämääränä on kuitenkin itsensä toteuttaminen." Tätä vasten tarkasteltuna märkäajoa voinee hyvällä omatunnolla kutsua harrastukseksi.

Parranajossa on se hyvä puoli, että parta kasvaa koko ajan ja sitä pitää säännöllisesti lyhentää. Oman naamakarvoitukseni kasvu on kuitenkin sen verran epämääräistä, että kunnon partaa siitä ei saa kasvatettua ei sitten millään. Niinpä on parempi keskittyä sen lyhyenä pitämiseen – tai oikeastaan poistamiseen. Ja mikäs sen mukavampaa, kun asiasta voi ihan oikeasti nauttia. Kunnon välineillä ja laadukkailla aineilla turpajouhien lyhyentäminen on parasta mitä voi tehdä vaatteet päällä.

Tästä päästäänkin dilemmaan, johon olen törmännyt. (Jotenkin tuntuu, että en välttämättä ole yksin tämän ongelman äärellä.) Kun vaahdotuskulhossa on oikein hyvän tuoksuinen, täydellisen kiinteäksi ja kuohkeaksi vatkattu sekä ihoystävällinen ja liukas vaahto, siitä on pakko nauttia ainakin kolmen passin verran. Ihan vaan sen vuoksi, että voisi tuoksutella vaahtoa mahdollisimman pitkään ja tuntea kuinka keveästi terä liukuu iholla. Ja kolmannen passin jälkeen vielä ihon jokainen neliösenttimetri sormenpäillä läpikäyden – etsien viimeisetkin sängen rippeet, jotka voi pienellä paikkauksella tasoittaa. Tästä kuitenkin seuraa se harmillinen tilanne, että kolmen passin ja BBS-tuloksen jälkeen minulla kestää useamman päivän ennen kuin oma naamakarvoitus on niin pitkää, että sitä voi alkaa uudestaan lyhentää. Tästä seuraa dilemma: malttaisiko tehdä korkeintaan kahden passin ajon ja jättää märkäajosta nauttimisen yhdellä kerralla lyhyemmäksi, jotta partaa pääsisi ajamaan jo parin päivän päästä uudestaan?

torstai, 5. toukokuu 2016

Ginestra di Taormina

Edellisestä bloggauksesta onkin päässyt vierähtämään tovi. Sori siitä. Sänkeä on niitetty tässä välillä entiseen tahtiin, mutta jorinat ovat jääneet vähemmälle. Parranajosaippuoiden, -voiteiden ja vähän -öljyjenkin kokoelma on hieman päässyt kasvamaan tässä välillä. Aivan kaikkia en ole vielä ehtinyt edes kokeilla.

Viimeinen Trendhimiltä kokeiluun saatu parranajosaippua on Tcheon Fung Singin Ginestra di Taormina, jota on saatavilla kierrekannelliseen muovipurkkiin pakattuna 150 ml:n verran.

2016-05-05%2012.14.29.jpg

Valmistusaineet: Stearic Acid, Aqua (Water), Cocos Nucifera Oil, Potassium Hydroxide, Sodium Hydroxide, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweed Almond) Oil, Parfum (Fragnance), Amyl Cinnamic Aldehyde, Citronellol, Eugenol, Geraniol, Limonene, Linalool.

Tuoksusta on selvästi erotettavissa saippuan sisältämästä manteliöljystä johtuva marsipaanin tuoksu. Marsipaani ei kuulu niihin tuoksuihin, joita omassa saippuassani haluan haistella. Esimerkiksi TFS:n punainen saippua on mielestäni suorastaan luotaantyöntävä. Ginestra di Taorminassa marsipaani erottuu ensimmäisenä mutta ei kuitenkaan liian hallitsevana, ja se on harmoniassa saippuan muiden tuoksuaineiden kanssa. Tuoksuaineista Amyl Cinnamic Aldehyde on keinotekoinen jasmiiniaromi, mutta tuoksusta tulee mieleeni ennemminkin syreenin tai tuomenkukan tuoksu. Tuoksua nuuskiessa voikin helposti kuvitella kävelevänsä jonkin siirtolapuutarhan käytäviä pitkin alkukesän hämärtyvässä illassa mustarastaan huilua kuunnellen.

Ominaisuuksiltaan Ginestra di Taormina on samankaltainen sarjan muiden saippuoiden kanssa: sudin lataus ei edellytä pitkällistä pyöritystä ja saippuasta saa runsaan vaahdon, joka suojaa hyvin. Liukkaus ei ole aivan huippuluokkaa, mutta hyvä kuitenkin. Vaahtojäänteet saa helposti huuhdottua pois kasvoilta, ja iholle jää viipyilemään miellyttävä jälkituoksu.

Jos tämän saippuan hankkii, ei voi mennä pahasti pieleen.

maanantai, 11. tammikuu 2016

TFS Crazy Sandalwood -parranajosaippua

Trendhim lähetti kokeiluun Crazy Sandalwood Forte -saippuan, joka kuuluu Tcheon Fung Singin Linea Intenso -sarjaan. Kaikki sarjan tuotteet sisältävät manteliöljyä ja puhdistettua kookosöljyä, jotka hoitavat ihoa ja auttavat pitämään sen pehmeänä. Sarjan muita tuoksuja ovat Arancio Amaro Forte, Ginestra di Taormina Forte, Bergamotto e Nerolì, Tabacco Verde Forte sekä Zagara e Gelsomino Forte.

Valmistusaineet: Stearic Acid, Aqua (Water), Cocos Nucifera Oil, Potassium Hydroxide, Sodium Hydroxide, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweed Almond) Oil, Parfum, Potassium Carbonate, Benzyl Benzoate, Citronellol, Coumarin, Eugenol.

Huomattavaa on, että tuote ei sisällä aitoa santelipuun eteeristä öljyä, vaan tuoksu tulee hajusteesta. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, koska santelipuu hidaskasvuisena puulajina on käynyt harvinaiseksi.

Saippuassa on oikein miellyttävä santelipuun tuoksu - edellyttäen tietysti, että santelipuu kuuluu niihin tuoksuihin, jotka ovat itselle mieleen. Vaikka etiketissä lukeekin "Forte", tuoksu ei ole liian voimakas vaan juuri sopiva. Tuoksu on itse asiassa hyvin lähellä Prorason punaista santelipuusaippuaa, mutta manteliöljy taittaa tuoksua hieman makean suuntaan. Santelipuu kuuluu omiin suosikkituoksuihini, ja sitä on mukava nuuhkia kulhosta samalla, kun rakentaa saippuasta kermamaista vaahtoa.

Saippua on helppo vaahdottaa, ja siitä saa hyvin suojaavan ja liukkaan vaahdon. Crazy Sandalwood ei ominaisuuksiensa puolesta poikkea muista kokeilemistani TFS:n saippuoista, joten jos tämän saippuan valitsee, sen kanssa ei mene metsään. Tai itse asiassa tietyllä tavalla menee, koska sudilla vaahtoa sivellessä voisi kuvitella kävelevänsä santelipuumetsässä... Sallittakoon puujalka. (Hah!)