Itse yhdistän aina suihkussa käynnin ja parranajon. Tukalan päivän jälkeen ei kuitenkaan tee mieli ottaa lämmintä suihkua, jossa kasvojen huokoset avautuvat, sänki pehmenee ja kasvojen iho valmistautuu nautinnolliseen parranajoon. Kun hanan saa auki, aloitan viileällä vedellä, ja hiljalleen käännän termostaattia kylmemmälle ja kylmemmälle. Kun suihkuttelu on loppu, voi edes vartin verran olla hyvä olo – ennen kuin uusi hiki iskee päälle.

Parranajon kannalta tämä tarkoittaa kompromissien tekemistä. Ja puhun nyt tietysti vain omalta kohdaltani. Posket, ylähuuli ja leuka eivät huonosta esivalmistelusta pahemmin kapinoi, mutta kaula saattaa hyvin herkästi tykätä kyttyrää, jos ajo vaatii liikaa eikä iho vain pysty siihen kykenemään. Kolmen passin ajon voi saman tien unohtaa, mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ajon jälkeen näyttäisi epäsiistiltä.

Olen ratkaissut asian niin, että ensin ajan normaalisti myötäkarvaan. Kaulan ihon pingottamisessa kireälle pitää olla tavallista huolellisempi, jotta ärsytys olisi mahdollisimman vähäistä. Ja tietysti hyvät ajoaineet ja -välineet ovat tärkeässä osassa preshavea unohtamatta.

Toinen passi poskissa ja leukakaaressa menee myötäkarvaan, mutta kaulalla ajankin toisen passin vastakarvaan eli alhaalta ylöspäin. Itselläni tämä toimii yllättävän hyvin. Ajon jälkeen jotkin kohdat kaulalla tuntuvat vielä hieman karheilta, ja ne pitäisi vetää poikkikarvaan korvasta aataminomenaa kohti, mutta jätän tämän suosiolla tekemättä: sängen rippeet saattavat tuntua sormin kokeillessa, mutta silmällä ei kuitenkaan näy mitään.

Ja se riittää. Lopuksi huuhtelu ensin viileällä ja sitten kylmällä vedellä – ja se on siinä! Jätetään kolmen passin ajot syksympään, kun lämmin suihku tuntuu taas mukavalta. Tai kun sattuu pääsemään sinne mökkisaunaan.

Kyseessä on Benke Erikan parranajosaippua numero 2, jota on saatavissa usealla eri tuoksulla. Itselleni valikoituivat seuraavat tuoksut:

• Sands of Morocco (mm. santelipuu, myski, neilikka)
• Barber Shoppe (mm. basilika, bergamotti, oak moss, patchouli)
• Sedona (mm. mandariini, ruusu, vetiver, santelipuu, vanilja, meripihka, tonkapapu)
• Pacific Waters (mm. merisuola, vetiver, seetripuu, salvia, korianteri)
• Tobacco Leaf & Amber (mm. hunaja, tupakka, sitrus, mausteet).

Benke Erikan saippuapajan nettisivusto on unkarinkielinen, mutta onneksi Chromessa on fiksu toiminto, joka kääntää lennossa sivun tekstin haluamalle kielelle. Härmänkielinen käännös ei ole painokelpoista, mutta perusidea tulee selväksi ja tilauksen tekeminen onnistuu mainiosti!

65–70 g saippuakiekko ei ole hinnalla pilattu: blogitekstin laatimishetkellä kiekon hinta on 990 forinttia eli päivän kurssin mukaan 3,17 €! Kesäkuussa 2016 postikulut olivat 4700 forinttia eli 15,07 €, joten koko lähetyksen hinnaksi tuli per kiekko 6,19 €.

Saippua nro 2 sisältää talia ja kasvisperäisiä ainesosia: Aqua, Potassium Tallowate, Sodium Tallowate, Potassium Stearate, Sodium Stearate, Potassium Cocoate, Sodium Cocoate, Potassium Castorate, Sodium Castorate, Sodium Lactate, Glycerin, Fragnance.

Kuten olen ennenkin todennut, tuoksujen kuvailu ei ole minun vahvinta alaani. En siis yritä tehdä sitä näidenkään saippuoiden kohdalla. Sen mitä voin niistä sanoa on, että tuoksu on kohtuullisen moniulotteinen ja voimakas, mutta ei ainakan minun nenääni missään nimessä liian voimakas. Esim. TOBS ruusun tuoksuinen parranajovoide on niin voimakkaan tuoksuinen, että siitä saa helposti pään kipeäksi.

Benke Erikan saippuoissa on hinta-laatusuhde kohdillaan jos missä! Saippuasta saa helposti paksun, kermamaisen vaahdon, joka on liukas ja suojaava. Jos miettii mihin muutaman ylimääräisen euron voisi kuluttaa, tässä on oiva ja lämpimästi suositeltava kohde.

Pääkallologo jakaa yleisön mielipiteitä: joidenkin mielestä tuotepakkaukset ovat tyylikkäitä ja miehekkäitä, ja toisten mielestä pääkallo on tarkoitettu vain houkuttelemaan nuorempaa käyttäjäkuntaa. Oli miten oli, TBR:n tuotteet ovat yleisesti ottaen laadukkaita ja ennen kaikkea hyvän tuoksuisia.

Molemmissa kokeiluun saamissani tuotteissa on luonnollisesti TBR:n omaleimainen tuoksu. Pääkallologolla varustetuissa pakkauksissa onkin teksti jossa todetaan, että valmistaja kertoo heti millainen tuoksu on, kun keksii sille sopivan kuvauksen. Jokainen, joka joskus on TBR:n tuotteita nuuhkinut, tunnistaa tuoksun varmasti!

Cooling moisturiser on pakattu 100 ml pumppupulloon. Voide on riittoisaa, ja yksi kokonainen painallus on ehkä hieman liikaa ainakin minun kasvoilleni – tai ainakin vähempikin riittää. Tuote levittyy helposti ja imeytyy nopeasti, eikä jätä ihoa rasvaisen oloiseksi. Itselläni on helposti rasvoittuva iho, mutta tuote ei aiheuta lisäongelmia, eli kasvojen iho ei kiillä normaalia enempää voiteen käytön jälkeen. Voide kosteuttaa ihoa hyvin. Etenkin talvipakkasilla, kun ihoa muutoinkin kiristeli, voide oli tuote paikallaan. Voiteen tuoksu on kohtalaisen mieto eikä niin voimakas kuin esimerkiksi partavesissä. Esim. Taylor of Old Bond Streetin alkoholittoman voiteen tuoksu on voimakkaampi ja viipyilee iholla hieman pidempään.

Eau de toiletten käyttö ei enempiä selittelyitä kaipaa: sitä suihkutetaan oman maun mukaan sinne minne haluaa. (Parfymöörien vanha ohje on, että suihkuta tuoksua sinne mihin haluat sinua suudeltavan.) Ensimmäisellä käyttökerralla EdT:n tuoksu vaikutti voimakkaalta, mutta tuotetta pidempään käytettyäni huomasin, että tuoksu ei säilykään iholla kovinkaan pitkään; korkeintaan pari tuntia jos sitäkään. EdT:n osalta pitikin oikein verrata sitä muihin kaapista löytyviin tuotteisiin. Toki oma nenä tottuu iholle suikutettuun tuoksuun nopeasti eikä tuoksua hetken kuluttua enää välttämättä huomaa, mutta muihin tuotteisiin verrattuna eron kyllä selvästi huomaa.

Partavesistä Pinaud Clubman on mielestäni yksi hyvä referenssi tuoksun säilyvyyden suhteen. Kun sitä sivelee aamulla kasvoihin, sen tuoksun erottaa hyvin vielä työpäivän päätteeksikin. Sama on esimerkiksi Acqua di Gion ja Bossin EdT:n kanssa: tuoksu säilyy ainakin työpäivän verran.

Vaikka EdT:a suihkauttaa useammankin kerran, se ei riitä ylläpitämään tuoksua kovin pitkään. Tämä ei tietysti ole huono asia heille, jotka eivät haluakaan tuoksulta täystyrmäystä, joka aiheuttaa migreeniä itselle ja muille lähellä olijoille.

Sitten hurahdin valokuvaukseen. Ostin objektiiveja, kannettavan studiosalaman, sitten parin salaman studiosalamalaitteiston ynnä muuta tilpehööriä: ohjelmistoja, värikalibrointisetin, suotimia ja mitä niitä nyt oli. Kävin kuvaamassa omaksi ilokseni ja muutaman kerran perhejuhlia ja vastaavia. Sitten innostus hiipui, mutta ei kuitenkaan unohtunut aivan kokonaan. Nyt välineistö on suurimman osan ajasta käyttämättömänä.

Sitten törmäsin The Body Shopin ikkunassa partasutiin. Siitä se ajatus sitten lähti. Nyt on kaappi ääreensä täynnä parranajosaippuoita ja -voiteita, muutama suti, pari höylää ja veitsi. Ja lisää saippuoita on tilauksessa. Tämä harrastus on nyt jatkunut muutaman vuoden eikä loppu ainakaan vielä häämötä horisontissa.

Vai voiko märkäajoa kutsua harrastukseksi? Ylen viisas Wikipedia määrittelee harrastuksen näin: "Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. Tyypillisiä harrastuksia ovat esimerkiksi keräily, nikkarointi, askartelu, urheilu, musiikki ja lukeminen. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen ja karttumiseen. Päämääränä on kuitenkin itsensä toteuttaminen." Tätä vasten tarkasteltuna märkäajoa voinee hyvällä omatunnolla kutsua harrastukseksi.

Parranajossa on se hyvä puoli, että parta kasvaa koko ajan ja sitä pitää säännöllisesti lyhentää. Oman naamakarvoitukseni kasvu on kuitenkin sen verran epämääräistä, että kunnon partaa siitä ei saa kasvatettua ei sitten millään. Niinpä on parempi keskittyä sen lyhyenä pitämiseen – tai oikeastaan poistamiseen. Ja mikäs sen mukavampaa, kun asiasta voi ihan oikeasti nauttia. Kunnon välineillä ja laadukkailla aineilla turpajouhien lyhyentäminen on parasta mitä voi tehdä vaatteet päällä.

Tästä päästäänkin dilemmaan, johon olen törmännyt. (Jotenkin tuntuu, että en välttämättä ole yksin tämän ongelman äärellä.) Kun vaahdotuskulhossa on oikein hyvän tuoksuinen, täydellisen kiinteäksi ja kuohkeaksi vatkattu sekä ihoystävällinen ja liukas vaahto, siitä on pakko nauttia ainakin kolmen passin verran. Ihan vaan sen vuoksi, että voisi tuoksutella vaahtoa mahdollisimman pitkään ja tuntea kuinka keveästi terä liukuu iholla. Ja kolmannen passin jälkeen vielä ihon jokainen neliösenttimetri sormenpäillä läpikäyden – etsien viimeisetkin sängen rippeet, jotka voi pienellä paikkauksella tasoittaa. Tästä kuitenkin seuraa se harmillinen tilanne, että kolmen passin ja BBS-tuloksen jälkeen minulla kestää useamman päivän ennen kuin oma naamakarvoitus on niin pitkää, että sitä voi alkaa uudestaan lyhentää. Tästä seuraa dilemma: malttaisiko tehdä korkeintaan kahden passin ajon ja jättää märkäajosta nauttimisen yhdellä kerralla lyhyemmäksi, jotta partaa pääsisi ajamaan jo parin päivän päästä uudestaan?

Viimeinen Trendhimiltä kokeiluun saatu parranajosaippua on Tcheon Fung Singin Ginestra di Taormina, jota on saatavilla kierrekannelliseen muovipurkkiin pakattuna 150 ml:n verran.

Valmistusaineet: Stearic Acid, Aqua (Water), Cocos Nucifera Oil, Potassium Hydroxide, Sodium Hydroxide, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweed Almond) Oil, Parfum (Fragnance), Amyl Cinnamic Aldehyde, Citronellol, Eugenol, Geraniol, Limonene, Linalool.

Tuoksusta on selvästi erotettavissa saippuan sisältämästä manteliöljystä johtuva marsipaanin tuoksu. Marsipaani ei kuulu niihin tuoksuihin, joita omassa saippuassani haluan haistella. Esimerkiksi TFS:n punainen saippua on mielestäni suorastaan luotaantyöntävä. Ginestra di Taorminassa marsipaani erottuu ensimmäisenä mutta ei kuitenkaan liian hallitsevana, ja se on harmoniassa saippuan muiden tuoksuaineiden kanssa. Tuoksuaineista Amyl Cinnamic Aldehyde on keinotekoinen jasmiiniaromi, mutta tuoksusta tulee mieleeni ennemminkin syreenin tai tuomenkukan tuoksu. Tuoksua nuuskiessa voikin helposti kuvitella kävelevänsä jonkin siirtolapuutarhan käytäviä pitkin alkukesän hämärtyvässä illassa mustarastaan huilua kuunnellen.

Ominaisuuksiltaan Ginestra di Taormina on samankaltainen sarjan muiden saippuoiden kanssa: sudin lataus ei edellytä pitkällistä pyöritystä ja saippuasta saa runsaan vaahdon, joka suojaa hyvin. Liukkaus ei ole aivan huippuluokkaa, mutta hyvä kuitenkin. Vaahtojäänteet saa helposti huuhdottua pois kasvoilta, ja iholle jää viipyilemään miellyttävä jälkituoksu.

Jos tämän saippuan hankkii, ei voi mennä pahasti pieleen.

Valmistusaineet: Stearic Acid, Aqua (Water), Cocos Nucifera Oil, Potassium Hydroxide, Sodium Hydroxide, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweed Almond) Oil, Parfum, Potassium Carbonate, Benzyl Benzoate, Citronellol, Coumarin, Eugenol.

Huomattavaa on, että tuote ei sisällä aitoa santelipuun eteeristä öljyä, vaan tuoksu tulee hajusteesta. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, koska santelipuu hidaskasvuisena puulajina on käynyt harvinaiseksi.

Saippuassa on oikein miellyttävä santelipuun tuoksu - edellyttäen tietysti, että santelipuu kuuluu niihin tuoksuihin, jotka ovat itselle mieleen. Vaikka etiketissä lukeekin "Forte", tuoksu ei ole liian voimakas vaan juuri sopiva. Tuoksu on itse asiassa hyvin lähellä Prorason punaista santelipuusaippuaa, mutta manteliöljy taittaa tuoksua hieman makean suuntaan. Santelipuu kuuluu omiin suosikkituoksuihini, ja sitä on mukava nuuhkia kulhosta samalla, kun rakentaa saippuasta kermamaista vaahtoa.

Saippua on helppo vaahdottaa, ja siitä saa hyvin suojaavan ja liukkaan vaahdon. Crazy Sandalwood ei ominaisuuksiensa puolesta poikkea muista kokeilemistani TFS:n saippuoista, joten jos tämän saippuan valitsee, sen kanssa ei mene metsään. Tai itse asiassa tietyllä tavalla menee, koska sudilla vaahtoa sivellessä voisi kuvitella kävelevänsä santelipuumetsässä... Sallittakoon puujalka. (Hah!)

Tcheon Fung Sing eli kavereiden kesken TFS on kaukoitään viittaavasta nimestään huolimatta italialainen tuotemerkki. Kun ensimmäisen kerran törmäsin tähän nimeen, ensimmäinen mielikuva oli jostain halvasta kiinalaisesta kopiosta ja tökeröstä yrityksestä valmistaa edes siedettävä parranajotuote. Kasvaako kiinalaisilla edes parta? Mitä ne tällaisella tekevät? Varmasti ovat tähänkin sotkeneet melamiinia tai hyönteismyrkkyjä.

Luonnollisesti omat typerät mielikuvani ovat niin metsässä kuin olla voivat. Tai no, sen verran niissä on totuuden siementä, että nimensä tämä yritys on saanut sen perustajalta, herra Tcheon Fung Singiltä, joka syntyi Kiinassa 1900-luvun alkupuolella. Mies muutti Italiaan vuonna 1930. Toisen maailmansodan aikaan hänet suljettiin sotavankileirille, josta vapautui sodan päättymisen jälkeen ja meni naimisiin italialaisen naisen kanssa.

Vuonna 1945 Tcheon Fung Sing perusti Torinoon pienen kasvipohjaisia parranajosaippuoita valmistavan yrityksen yhdessä vaimonsa kanssa. Saippuoiden lisäksi he myivät Saksan Solingenissa valmistettuja partateriä omalla tuotemerkillään. Vuonna 1951 yritys palkittiin parranajotuotteistaan kultamitalilla.

Vuosikymmenten aikana yritys on säilynyt perheen omistuksessa: ensin Tcheonin tyttären Gabriella Tcheonin ja nykyään tämän tyttären eli herra Tcheonin tyttärentyttären Paola Barilen johtamana. Tuotteet valmistetaan edelleen käsityönä vanhoja valmistustapoja kunnioittaen ja kasvipohjaisia raaka-aineita käyttäen ilman säilöntäaineita.

Lonicera-partavoide kuuluu TFS:n Linea Pelli Sensibili -sarjaan, joka on tarkoitettu herkälle iholle. Sarjan toinen tuote on Mandorlatte, ja kummatkin sisältävät herkkää ihoa hoitavaa jojobaöljyä eikä niissä ole käytetty allergisoivia ainesosia.

Loniceran valmistusaineet ovat: Stearic Acid, Aqua, Cocos Nucifera Oil, Potassium Hydroxide, Sodium Hydroxide, Simmondsia Chinensis Seed Oil (Golden Jojoba Oil), Parfum.

Nimensä mukaisesti Lonicerassa tuoksuu kuusama ja hunaja. Tuoksu luokitellaan kukkaistuoksuksi, ja se on miellyttävä.

Lonicera-purkin etiketissä lukee "shaving cream", mutta koostumukseltaan tämä on enemmän saippua kuin voide. Olin liian hätäinen sudin latauksessa ensimmäisessä vaahdotuksessa, ja vaahtoa ei tahtonut syntyä millään vaikka kuinka vispasin. Purkki piti uudelleen avata ja ottaa uusintalataus, minkä jälkeen vaahtoa alkoikin syntyä. Vettä sai pariinkiin otteeseen lisätä, eli turhan kuivalla sudilla ei kannata alkaa vaahdottaa.

Ensimmäisellä kerralla ajoin ilman öljyä saadakseni paremman tuntuman vaahdon liukkauteen. Vaahto oli paksua, mutta liukkaus ei yltänyt aivan parhaimpien voiteiden tasolle (verrattuna esim. TOBS St James Luxury Shaving Cremeen). Uusintavaahdotukset vahvistivat ensimmäisen kerran havainnon, eli liukkautta saisi olla hieman enemmän - varsinkin kun kyseessä on herkälle iholle tarkoitettu partavoide. Jos liukkautta ei ole riittävästi, terän mekaaninen rasitus ärsyttää ihoa enemmän. Missään nimessä huono tuote ei kuitenkaan ole kyseessä.

Slåtterøyn valmistusaineet ovat samat kuin Fjellheimissa: Aqua, Stearic Acid, Cocos Nucifera (Coconut) Oil, Potassium Hydroxide, Glycerin, Olea Europaea (Olive) Oil, fragnance (essential oils), Sodium Hydroxide. Poikkeuksen muodostavat siis voiteen sisältämät eteeriset öljyt, joita valmistaja ei ymmärrettävistä syistä ole halunnut sen tarkemmin eritellä. Luonnollisilla aineksilla kuitenkin mennään.

Slåtterøy on astetta kiinteämpää tavaraa kuin Fjellheim. Fjellheimin annostelussa sutiin saa pitää kielen keskellä suuta, jotta voidetta ei kahmi liikaa. Slåtterøyta sen sijaan sai ladata sutiin lähes kuten parranajosaippuaa - työtä ei toki tarvinnut tehdä niin paljon kuin saippuan kanssa.

Slåtterøysta sai helposti runsaan vaahdon. Vettä piti hieman lisätä pariin otteeseen, joten aivan kuivalla sudilla vaahdotus ei onnistu riittävän hyvin. Mutta kun veden ja parranajovoiteen suhteen saa kohdilleen, vaahto on kermaisen runsasta.

Tuoksun suhteen Slåtterøy on Fjellheimiin verrattuna melkeinpä pliisu. The Shaving Shackin tietojen mukaan kyseessä on bay rum -pohjainen tuoksu, jossa on paljon limeä, jonkin verran sitruunaa sekä ripaus muskottipähkinää ja kardemummaa. Vaahtoa nuuhkiessani en kyllä ensimmäisessä vaahdotuksessa osannut nimetä tätä bay rum -voiteeksi. Tuoksu oli jollain lailla hieman tunkkainen ja mieto, ei kuitenkaan missään nimessä paha tai vastenmielinen.

Toinen vaahdotus toi bay rumia paremmin tykö, mutta ei Slåtterøy missään nimessä mikään voimakkaan tuoksuinen voide ole. Limeä tai sitruunaa en osannut tuoksusta erottaa, muskottipähkinä ja kardemummakin taisivat olla enemmän mielikuvituksen tuotetta, kun niiden olemassaolosta tiesin.

Ominaisuudet höylällä ajettaessa ovat yhtä loistavat kuin Fjellheimissa (mikä sinänsä ei tule mitenkään yllätyksenä, koska valmistusaineet ovat likipitäen samat): vaahto on riittävän liukasta ja suojaa hyvin. Itselläni - kuten varmasti monella muullakin - on kaulan alue erityisen herkkä, mutta tämän voiteen kanssa minkäänlaista ärsytystä ei ollut havaittavissa. Vaahdolla sai tarkan ajon.

Veitsiajossa jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän liukkautta ja suojaavuutta. Heljestrand No 7:llä posket ja kaula eivät tuottaneet ongelmia, mutta leuassa terä alkoi tökkiä ja ajon sai tehdä kieli keskellä suuta. En kuitenkaan usko, että ongelmat johtuivat partaveitsen terävyydestä, koska veitsi oli juuri saapunut ammattiteroittajan pajasta.

Mikäli etsit laadukasta mutta ei niin ärhäkkään tuoksuista bay rum -parranajovoidetta, Slåtterøy on kokeilemisen arvoinen. Sen perusteella mitä edellä kuvasin voiteen tuoksusta ei voidetta kannata jättää väliin - ihan pelkästään siitä syystä, että oma tuulenhalkojani ei lähimainkaan vedä vertoja parfymöörin nenälle.

En tosin tiedä tuleeko Slåtterøy olemaan Fitjar Såpekokerin valikoimassa tulevaisuudessa, mutta uskon, että Fitjarin vanhat asiakkaat arvostavat tämänkin tuotteen löytymistä tilauslistalta jatkossakin.

Voidetta on pakattu muovipurkkiin 150 grammaa. Kun kannen avaa, sen alla on vielä erillinen muovinen välikansi, joka estää voidetta kuivumasta.

Parranajovoiteen tuoksu on erittäin raikas, moniulotteinen ja - etten sanoisi - hajuvesimäinen. Kerrankin oma arvio osui oikeaan, sillä valmistaja kuvaa tuoksua "raikkaaksi, maskuliiniseksi saniaistuoksuksi, jonka latvatuoksuina ovat bergamotti ja mandariini, jotka kietoutuvat yhteen raikkaan merellisten sitrusnuottien kanssa, joita tukee hedelmäisen kukkainen sydäntuoksu, joka lepää metsäisen meripihkan päällä". Kerrassaan mainio tuoksu, joka ei kuitenkaan ole hyökkäävän voimakas.

Valmistajan nettisivujen mukaan parranajovoide sisältää korianteriöljyä, kuljenpolviöljyä, Lavandin grossoa (laventeli), sitruunaöljyä, patsuliöljyä, mäntyöljyä ja piparminttuöljyä. Näistä nimenomaan kurjenpolvi, laventeli, sitrus ja mäntyöljyn pihka rakentavat saniaistuoksun (fougere).

Ainesosaluettelo kertoo tuotteesta seuraavaa: Aqua, Stearic Acid, Myristic Acid, Potassium Hydroxide, Coconut Acid, Glycerin, Triethanolamine, Parfum, Sodium Hydroxide, Methylchloroisothiazolinone, Methylisothiazolinone, (Parfum contains: Benzyl Salicylate, Citral, Citronellol, Eugenol, Geraniol, Hexyl Cinnamal, Linalool, Butylphenyl Methylpropional, Limonene).

Normaalisti valmistelen ihoni parranajoöljyllä ja teen vaahdon kulhossa, mutta ensikokeilun kunniaksi ajattelin elää vaarallisesti ja jättää öljyn kokonaan pois ja vaahdottaa voiteen suoraan kasvoille. Sutina käytin Omega 10049:ää ja höyläksi valikoitui luotto-DE Merkur 34C Personnan terällä.

Voide muodosti paksun ja erittäin liukkaan vaahdon. Vaahto oli jopa niin liukasta ja riittoisaa, että kun passien välillä kastelin kasvot vedellä, kasvoille jääneet vaahdon rippeet sekoittuivat veteen, josta muodostui kasvoille lähes suoraan uusi erittäin liukas pohja. Vaahto on tässä yhteydessä ehkä hieman liioiteltu termi, mutta jos The Bluebeards Revengen parranajoneste on tuttu, niin tästä tuli voimakas deja vu siihen suuntaan. Pelkästään tällä veden ja vaahdon rippeiden sekoituksella en kuitenkaan uskaltautunut tekemään uutta passia, vaan suosiolla sivelin uuden vaahtokerroksen - oikeastaan vain päästäkseni nuuhkimaan vaahdon tuoksua lisää. Toinen ja kolmaskin passi sujuivat ongelmitta.

Toisella testikerralla vaahdotin voiteen kulhossa. Aluksi suti oli hieman liian kuiva, mutta kun lisäsin vähän vettä ja aloin vatkata Omegaa uudelleen, vaahtoa alkoi pursuta kulhon reunojen yli kuin uretaania olisi purkista suihkuttanut. Tälläkin kertaa jätin parranajoöljyn pois, enkä havainnut minkäänlaista ärsytystä. Terä liukui iholla sulavasti ja kolmen päivän sänki lakosi surutta. Tällä kertaa tyydyin kahteen ja puoleen passiin (leuan sivut otin vielä vastakarvaan).

Hinnaltaan tämä parranajovoide sijoittuu suurin piirtein keskiluokkaan, mutta ominaisuuksiltaan kärkikastiin. Näin ollen nimi Luxury Shaving Cream ei ole mielestäni lainkaan liioiteltu, vaan tuote on todella laadukas ja erittäin miellyttävän tuoksuinen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä parranajovoidetta, mikäli arvostat runsaita, raikkaita sitruspohjaisia tuoksuja ja haluat helpon ajon.